”En erityisemmin halunnut Moskovaan. Lähdin sinne, kun nimitettiin. Ensi kertaa Leningrad juna-asemalle Moskovaan saapuessani sen seinälle oli maalattu suuri teksti ”Miru mir”. Mitähän se tarkoittaa, ihmettelin”, suurlähettiläs Heikki Talvitie muistelee.
Rauha maailmalle, se tarkoittaa. Ja Moskovasta tuli Heikki Talvitien kohtalo. Heikki Talvitien lähes 40 vuotta kestäneelle diplomaatin uralle on ominaista, että hän on tavannut joutua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Hän oli Jugoslaviassa juuri ennen sen hajoamissotia vuosina 1984-88.
Hän oli Moskovassa Neuvostoliiton myrskyisimmissä vaiheissa, Neuvostoliiton hajotessa ja Venäjän noustessa vuosina 1988-92. Ruotsissa ollessaan vuosina 1996-2002 ennen eläkkeelle siirtymistään hän käynnisti maiden välisen keskinäisen historiaselvitystyön ja suomen kielen aseman vahvistamisen Ruotsissa. Ja eläkkeeltäkin hänet haluttiin vielä aktiivipalvelukseen: Toimimaan Euroopan unionin erityisedustajana Etelä-Kaukasiassa, ja myöhemmin Georgian sodan aikaan Suomen ETY-järjestön puheenjohtajakaudella konfliktien ratkaisuyrityksissä.
Henkilö Heikki Talvitielle on ominaista, että hän on koko uransa rakentanut kokonaisnäkemystä siitä, millä tavoin Suomi asemoituu suhteessa maamme ulkopuoliseen maailmaan. Sekin lähti kohtalosta: Heikki Talvitie joutui kaksoisveljensä kanssa syntymäevakkoon kotikaupungistaan Viipurista muutaman kuukauden ikäisenä. Miksi se, mikä oli syntymäkaupunki, lakkasi olemasta omaa maata. Lapsuuden kysymyksiä seurasi uteliaisuus historiaan ja kansainvälisiin kysymyksiin, joita hän harrastaa yhä.
Eikä vain itselleen: Talvitie osallistuu edelleen aktiivisesti erilaisten yhteiskunnallisten ja kansalaistoimintaa harrastavien järjestöjen työhön. Hänen aktiviteettinsä on ollut näkyvää Suomi-Venäjä-Seurassa, Historian Ystäväin Liitossa, Suomalaisilla Historiapäivillä, Suomen Museoliitossa, Suomen Arktisessa Seurassa ja vasta perustetussa Suomen Geopoliittisessa seurassa.
Tämä kirja pyrkii olemaan ennen muuta kokonaisnäkemys siitä, millaisena Heikki Talvitie näkee kansallisen olemisemme peruskysymykset. Mistä me tulemme, miksi me olemme sellaisia kuin olemme, mikä meissä on tavallista ja mikä historiassamme tavatonta.
Heikki Talvitie on ulkopoliittisissa näkemyksissään vain yhdessä suhteessa poleeminen. Hänen purjehtijan näkemyksellään itsenäisyyttä, kansallista liikkuma-alaa voi olla vain kaikkiin ilmansuuntiin. Jos se kyseenalaistetaan yhdellä suunnalla, se tulee kyseenalaistetuksi kaikilla suunnilla. Tässä teoksessa pyritään selvittämään, mikä on historiallinen suhteemme itään ja länteen, pohjoiseen ja etelään. Mitä se oli, on nyt, mitä se ehkä voisi olla.
Heikki Talvitie ja Risto Repo tutustuivat toisiinsa Moskovan vuosina 1988-2002. Talvitie toimi suurlähettiläänä, Repo kirjeenvaihtajana. Suurlähettiläs Talvitien kautena Tukholmassa Risto Repo toimi suurlähetystömme lehdistöneuvoksena vuosina 2000-2002.
Kiitetyn Venäjä, Venäjä, Venäjä-kirjan kirjoittajan uusin teos.
”En erityisemmin halunnut Moskovaan. Lähdin sinne, kun nimitettiin. Ensi kertaa Leningrad juna-asemalle Moskovaan saapuessani sen seinälle oli maalattu suuri teksti ”Miru mir”. Mitähän se tarkoittaa, ihmettelin”, suurlähettiläs Heikki Talvitie muistelee.
Rauha maailmalle, se tarkoittaa. Ja Moskovasta tuli Heikki Talvitien kohtalo. Heikki Talvitien lähes 40 vuotta kestäneelle diplomaatin uralle on ominaista, että hän on tavannut joutua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Hän oli Jugoslaviassa juuri ennen sen hajoamissotia vuosina 1984-88.
Hän oli Moskovassa Neuvostoliiton myrskyisimmissä vaiheissa, Neuvostoliiton hajotessa ja Venäjän noustessa vuosina 1988-92. Ruotsissa ollessaan vuosina 1996-2002 ennen eläkkeelle siirtymistään hän käynnisti maiden välisen keskinäisen historiaselvitystyön ja suomen kielen aseman vahvistamisen Ruotsissa. Ja eläkkeeltäkin hänet haluttiin vielä aktiivipalvelukseen: Toimimaan Euroopan unionin erityisedustajana Etelä-Kaukasiassa, ja myöhemmin Georgian sodan aikaan Suomen ETY-järjestön puheenjohtajakaudella konfliktien ratkaisuyrityksissä.
Henkilö Heikki Talvitielle on ominaista, että hän on koko uransa rakentanut kokonaisnäkemystä siitä, millä tavoin Suomi asemoituu suhteessa maamme ulkopuoliseen maailmaan. Sekin lähti kohtalosta: Heikki Talvitie joutui kaksoisveljensä kanssa syntymäevakkoon kotikaupungistaan Viipurista muutaman kuukauden ikäisenä. Miksi se, mikä oli syntymäkaupunki, lakkasi olemasta omaa maata. Lapsuuden kysymyksiä seurasi uteliaisuus historiaan ja kansainvälisiin kysymyksiin, joita hän harrastaa yhä.
Eikä vain itselleen: Talvitie osallistuu edelleen aktiivisesti erilaisten yhteiskunnallisten ja kansalaistoimintaa harrastavien järjestöjen työhön. Hänen aktiviteettinsä on ollut näkyvää Suomi-Venäjä-Seurassa, Historian Ystäväin Liitossa, Suomalaisilla Historiapäivillä, Suomen Museoliitossa, Suomen Arktisessa Seurassa ja vasta perustetussa Suomen Geopoliittisessa seurassa.
Tämä kirja pyrkii olemaan ennen muuta kokonaisnäkemys siitä, millaisena Heikki Talvitie näkee kansallisen olemisemme peruskysymykset. Mistä me tulemme, miksi me olemme sellaisia kuin olemme, mikä meissä on tavallista ja mikä historiassamme tavatonta.
Heikki Talvitie on ulkopoliittisissa näkemyksissään vain yhdessä suhteessa poleeminen. Hänen purjehtijan näkemyksellään itsenäisyyttä, kansallista liikkuma-alaa voi olla vain kaikkiin ilmansuuntiin. Jos se kyseenalaistetaan yhdellä suunnalla, se tulee kyseenalaistetuksi kaikilla suunnilla. Tässä teoksessa pyritään selvittämään, mikä on historiallinen suhteemme itään ja länteen, pohjoiseen ja etelään. Mitä se oli, on nyt, mitä se ehkä voisi olla.
Heikki Talvitie ja Risto Repo tutustuivat toisiinsa Moskovan vuosina 1988-2002. Talvitie toimi suurlähettiläänä, Repo kirjeenvaihtajana. Suurlähettiläs Talvitien kautena Tukholmassa Risto Repo toimi suurlähetystömme lehdistöneuvoksena vuosina 2000-2002.
Kiitetyn Venäjä, Venäjä, Venäjä-kirjan kirjoittajan uusin teos.
