1. Libros
  2. Historia
  3. Biografías
  4. Piru ja muita kertomuksia (in finnish).

Piru ja muita kertomuksia (in finnish).

Piru ja muita kertomuksia (in finnish).
Idioma
Editor
Año de publicación
Formato
Páginas
255
ISBN
978-952-01-1081-9
 
Producto no disponible
Notificar cuando disponible Agregar a los favoritos
Alkuteos: [Sobranie sotshinenii v semi tomah]. Suomentaja: Kahla, Elina. Piru ja muita kertomuksia on julkaistu lännessä vuosina 1927-1940. Niiden intiimi tapa lähestyä 1900-luvun alun venäläistä elämänmuotoa kantaa mukanaan maan kulttuuriperintöä pähkinänkuoressa. Ne toimivat vanhojen tapojen aarreaittana ympäri maailmaa hajaantuneiden venäläisen aristokratian ja älymystön jälkeläisille. Tsvetajevan runojen tapaan hänen proosansa kumpuaa siitä piinallisen henkilökohtaisesta, sisäistetystä mystiikantajusta, joka tekee hänestä yhden 1900-luvun merkittävimmistä kirjailijoista. Tsvetajeva on itse todennut kaikkien teostensa olevan omaelämäkerrallisia. Marina Tsvetajeva (1892-1941) syntyi Moskovassa, mutta asui myös Prahassa ja Pariisissa. Hänen perheensä kärsi raskaita menetyksiä Stalinin vainoissa, ja Tsvetajeva päätyi itsemurhaan 1941. Venäjältä ei ole tullut montaa kuuluisaa naiskirjailijaa, mutta Marina Tsvetajeva on vaikuttanut suuresti sekä kotimaansa kirjallisuuteen että ulkomaisiin kirjailijoihin. Suomessa hänen ainutlaatuinen, Euroopan 30-luvun henkistä ilmapiiriä kuvastava tuotantonsa on jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi, mutta tänä syksynä kaikki muuttuu. Tekstinäyte Piru asui Valeria-siskon huoneessa - yläkerrassa, portaikkoa vastapäätä - vuorisilkin-moareen-silkkidamastin punassa, vinon valopylvään ikuisessa porotuksessa, pölyn leijuessa lakkaamatta ja lähes liikkumatta. Se alkoi maanittelulla: "Tule Musja, joku odottaa sinua tuolla" tai "pian pian Musja, tuolla sinua odottaa (venyttäen) yll-lä-tyy-ys". Salamyhkäisyys oli ehdollista, sillä tiesin mainiosti, kuka oli tuo "joku" ja millainen oli yllätys, yhtä hyvin kuin maanittelijat tiesivät minun tietävän. Maanittelijana oli joko Augusta Ivanovna tai Asjan lapsenhoitaja Aleksandra Muhina tai joskus joku vieras, aina nainen, mutta ei koskaan äiti tai Valeria. Takaa tuupattuna ja huoneen viettelemänä kursailin oven suussa kuin maalainen kestitystä, kunnes puoliksi kylki edellä ja puoliksi sutena luikahdin sisään. Piru istui Valerian sängyllä alastomana, harmaanahkaisena kuin tanskandoggi, hailakansiniset silmät kuin koiralla tai balttilaisella paronilla, kädet ojennettuina polvien päälle kuin rjazanilaisella eukolla valokuvassa tai faaraolla Louvressa, iankaikkisen kärsivällisessä ja välinpitämättömässä asennossa. Piru istui levollisena aivan kuin sitä olisi kuvattu. Karvapeitettä ei ollut vaan karvan vastakohta: täydellinen sileys, kuin ajeltu, kuin teräsvalu. Nyt huomaan että piruni vartalo on ihanteellisen urheilullinen: kuin naarasleijonan, mutta väri on koiran. Kun minulle kahdenkymmenen vuoden kuluttua Vallankumouksessa tuotiin doggi hoitoon, tunnistin heti oman Hiiruni. Sarvia en muista, saattoi olla tyngät, mutta pikemminkin korvat. Häntä oli, se oli naarasleijonan iso, paljas, voimakas ja eloisa kuin käärme, sirosti ja moninkertaisesti kietoutuneena patsaan lailla liikkumattomien jalkojen ympärille siten, että viimeisestä mutkasta pilkotti tupsu. Jalkoja (takakäpäliä) ei ollut, mutta ei ollut kavioitakaan. Atleettiset, kuin ihmisen jalat päättyivät naarasleijona-dogin käpälien suuriin, harmaan luiseviin kynsiin. Kävellessään se kopisteli. Mutta minun seurassani se ei koskaan kävellyt. Tärkeimpiä piirteitä eivät olleet käpälät tai häntä, eivät tunnusmerkit vaan silmät: värittömät, välinpitämättömät ja armottomat. Tunnistin sen ennen muuta silmistä ja silmät tunnistaisin ilman mitään muuta. Mitään ei tapahtunut. Se istui ja minä seisoin. Ja minä rakastin sitä.
Alkuteos: [Sobranie sotshinenii v semi tomah]. Suomentaja: Kahla, Elina. Piru ja muita kertomuksia on julkaistu lä nnessä vuosina 1927-1940. Niiden intiimi tapa lä hestyä 1900-luvun alun venä lä istä elä mä nmuotoa kantaa mukanaan maan kulttuuriperintöä pä hkinä nkuoressa. Ne toimivat vanhojen tapojen aarreaittana ympä ri maailmaa hajaantuneiden venä lä isen aristokratian ja ä lymystö n jä lkelä isille. Tsvetajevan runojen tapaan hä nen proosansa kumpuaa siitä piinallisen henkilö kohtaisesta, sisä istetystä mystiikantajusta, joka tekee hä nestä yhden 1900-luvun merkittä vimmistä kirjailijoista. Tsvetajeva on itse todennut kaikkien teostensa olevan omaelä mä kerrallisia. Marina Tsvetajeva (1892-1941) syntyi Moskovassa, mutta asui myö s Prahassa ja Pariisissa. Hä nen perheensä kä rsi raskaita menetyksiä Stalinin vainoissa, ja Tsvetajeva pää tyi itsemurhaan 1941. Venä jä ltä ei ole tullut montaa kuuluisaa naiskirjailijaa, mutta Marina Tsvetajeva on vaikuttanut suuresti sekä kotimaansa kirjallisuuteen että ulkomaisiin kirjailijoihin. Suomessa hä nen ainutlaatuinen, Euroopan 30-luvun henkistä ilmapiiriä kuvastava tuotantonsa on jää nyt suurelle yleisö lle tuntemattomaksi, mutta tä nä syksynä kaikki muuttuu. Tekstinä yte Piru asui Valeria-siskon huoneessa - ylä kerrassa, portaikkoa vastapä ätä - vuorisilkin-moareen-silkkidamastin punassa, vinon valopylvään ikuisessa porotuksessa, pö lyn leijuessa lakkaamatta ja lähes liikkumatta. Se alkoi maanittelulla: "Tule Musja, joku odottaa sinua tuolla" tai "pian pian Musja, tuolla sinua odottaa (venyttäen) yll-lä-tyy-ys". Salamyhkäisyys oli ehdollista, sillä tiesin mainiosti, kuka oli tuo "joku" ja millainen oli yllätys, yhtä hyvin kuin maanittelijat tiesivät minun tietävän. Maanittelijana oli joko Augusta Ivanovna tai Asjan lapsenhoitaja Aleksandra Muhina tai joskus joku vieras, aina nainen, mutta ei koskaan äiti tai Valeria. Takaa tuupattuna ja huoneen viettelemänä kursailin oven suussa kuin maalainen kestitystä, kunnes puoliksi kylki edellä ja puoliksi sutena luikahdin sisään. Piru istui Valerian sängyllä alastomana, harmaanahkaisena kuin tanskandoggi, hailakansiniset silmät kuin koiralla tai balttilaisella paronilla, kädet ojennettuina polvien päälle kuin rjazanilaisella eukolla valokuvassa tai faaraolla Louvressa, iankaikkisen kärsivällisessä ja välinpitämättö mässä asennossa. Piru istui levollisena aivan kuin sitä olisi kuvattu. Karvapeitettä ei ollut vaan karvan vastakohta: täydellinen sileys, kuin ajeltu, kuin teräsvalu. Nyt huomaan että piruni vartalo on ihanteellisen urheilullinen: kuin naarasleijonan, mutta väri on koiran. Kun minulle kahdenkymmenen vuoden kuluttua Vallankumouksessa tuotiin doggi hoitoon, tunnistin heti oman Hiiruni. Sarvia en muista, saattoi olla tyngät, mutta pikemminkin korvat. Häntä oli, se oli naarasleijonan iso, paljas, voimakas ja eloisa kuin käärme, sirosti ja moninkertaisesti kietoutuneena patsaan lailla liikkumattomien jalkojen ympärille siten, että viimeisestä mutkasta pilkotti tupsu. Jalkoja (takakäpäliä) ei ollut, mutta ei ollut kavioitakaan. Atleettiset, kuin ihmisen jalat päättyivät naarasleijona-dogin käpälien suuriin, harmaan luiseviin kynsiin. Kävellessään se kopisteli. Mutta minun seurassani se ei koskaan kävellyt. Tärkeimpiä piirteitä eivät olleet käpälät tai häntä, eivät tunnusmerkit vaan silmät: värittö mät, välinpitämättö mät ja armottomat. Tunnistin sen ennen muuta silmistä ja silmät tunnistaisin ilman mitään muuta. Mitään ei tapahtunut. Se istui ja minä seisoin. Ja minä rakastin sitä
Alkuteos: [Sobranie sotshinenii v semi tomah]. Suomentaja: Kahla, Elina. Piru ja muita kertomuksia on julkaistu lä nnessä vuosina 1927-1940. Niiden intiimi tapa lä hestyä 1900-luvun alun venä lä istä elä mä nmuotoa kantaa mukanaan maan kulttuuriperintöä pä hkinä nkuoressa. Ne toimivat vanhojen tapojen aarreaittana ympä ri maailmaa hajaantuneiden venä lä isen aristokratian ja ä lymystö n jä lkelä isille. Tsvetajevan runojen tapaan hä nen proosansa kumpuaa siitä piinallisen henkilö kohtaisesta, sisä istetystä mystiikantajusta, joka tekee hä nestä yhden 1900-luvun merkittä vimmistä kirjailijoista. Tsvetajeva on itse todennut kaikkien teostensa olevan omaelä mä kerrallisia. Marina Tsvetajeva (1892-1941) syntyi Moskovassa, mutta asui myö s Prahassa ja Pariisissa. Hä nen perheensä kä rsi raskaita menetyksiä Stalinin vainoissa, ja Tsvetajeva pää tyi itsemurhaan 1941. Venä jä ltä ei ole tullut montaa kuuluisaa naiskirjailijaa, mutta Marina Tsvetajeva on vaikuttanut suuresti sekä kotimaansa kirjallisuuteen että ulkomaisiin kirjailijoihin. Suomessa hä nen ainutlaatuinen, Euroopan 30-luvun henkistä ilmapiiriä kuvastava tuotantonsa on jää nyt suurelle yleisö lle tuntemattomaksi, mutta tä nä syksynä kaikki muuttuu. Tekstinä yte Piru asui Valeria-siskon huoneessa - ylä kerrassa, portaikkoa vastapä ätä - vuorisilkin-moareen-silkkidamastin punassa, vinon valopylvään ikuisessa porotuksessa, pö lyn leijuessa lakkaamatta ja lähes liikkumatta. Se alkoi maanittelulla: "Tule Musja, joku odottaa sinua tuolla" tai "pian pian Musja, tuolla sinua odottaa (venyttäen) yll-lä-tyy-ys". Salamyhkäisyys oli ehdollista, sillä tiesin mainiosti, kuka oli tuo "joku" ja millainen oli yllätys, yhtä hyvin kuin maanittelijat tiesivät minun tietävän. Maanittelijana oli joko Augusta Ivanovna tai Asjan lapsenhoitaja Aleksandra Muhina tai joskus joku vieras, aina nainen, mutta ei koskaan äiti tai Valeria. Takaa tuupattuna ja huoneen viettelemänä kursailin oven suussa kuin maalainen kestitystä, kunnes puoliksi kylki edellä ja puoliksi sutena luikahdin sisään. Piru istui Valerian sängyllä alastomana, harmaanahkaisena kuin tanskandoggi, hailakansiniset silmät kuin koiralla tai balttilaisella paronilla, kädet ojennettuina polvien päälle kuin rjazanilaisella eukolla valokuvassa tai faaraolla Louvressa, iankaikkisen kärsivällisessä ja välinpitämättö mässä asennossa. Piru istui levollisena aivan kuin sitä olisi kuvattu. Karvapeitettä ei ollut vaan karvan vastakohta: täydellinen sileys, kuin ajeltu, kuin teräsvalu. Nyt huomaan että piruni vartalo on ihanteellisen urheilullinen: kuin naarasleijonan, mutta väri on koiran. Kun minulle kahdenkymmenen vuoden kuluttua Vallankumouksessa tuotiin doggi hoitoon, tunnistin heti oman Hiiruni. Sarvia en muista, saattoi olla tyngät, mutta pikemminkin korvat. Häntä oli, se oli naarasleijonan iso, paljas, voimakas ja eloisa kuin käärme, sirosti ja moninkertaisesti kietoutuneena patsaan lailla liikkumattomien jalkojen ympärille siten, että viimeisestä mutkasta pilkotti tupsu. Jalkoja (takakäpäliä) ei ollut, mutta ei ollut kavioitakaan. Atleettiset, kuin ihmisen jalat päättyivät naarasleijona-dogin käpälien suuriin, harmaan luiseviin kynsiin. Kävellessään se kopisteli. Mutta minun seurassani se ei koskaan kävellyt. Tärkeimpiä piirteitä eivät olleet käpälät tai häntä, eivät tunnusmerkit vaan silmät: värittö mät, välinpitämättö mät ja armottomat. Tunnistin sen ennen muuta silmistä ja silmät tunnistaisin ilman mitään muuta. Mitään ei tapahtunut. Se istui ja minä seisoin. Ja minä rakastin sitä
Categoría
EAN
9789520110819
Clasificación de la biblioteca BIC:
B
Productos similares
  • Tsvetaeva Marina Ivanovna
    Año de publicación: 2013
    Tapa dura
    14.00 €
    12.73 € sin IVA
  • Tsvetaeva Marina Ivanovna
    Año de publicación: 2024
    Encuadernación en rústica
    21.00 €
    19.09 € sin IVA
  • Tsvetaeva Marina Ivanovna
    Año de publicación: 2023
    Tapa dura
    43.00 €
    39.09 € sin IVA
  • Tsvetaeva Marina Ivanovna
    Año de publicación: 2024
    Tapa dura
    25.00 €
    22.73 € sin IVA
  • Tsvetaeva Marina Ivanovna
    Año de publicación: 2019
    Tapa dura
    17.00 €
    15.45 € sin IVA
  • Tsvetaeva Marina Ivanovna
    Año de publicación: 2024
    Tapa dura
    11.00 €
    10.00 € sin IVA
  • Tsvetaeva Marina Ivanovna
    Año de publicación: 2024
    Tapa dura
    9.00 €
    8.18 € sin IVA
  • Tsvetaeva Marina Ivanovna
    Año de publicación: 2024
    Encuadernación en rústica
    10.00 €
    9.09 € sin IVA
  • Tsvetaeva Marina Ivanovna
    Año de publicación: 2024
    Encuadernación en cartón plastificado
    13.00 €
    11.82 € sin IVA
  • Tsvetaeva Marina Ivanovna
    Año de publicación: 2024
    Tapa dura
    9.00 €
    8.18 € sin IVA