Laaja katsaus venäläisen tietoyhteiskunnan kehitykseen. Mukana uusia tietoja vuoden 1991 vallankaappausyrityksestä, jonka kaatamisessa Helsingilläkin oli roolinsa.
Suuruuden laskuoppi on laaja katsaus venäläisen tietoyhteiskunnan kehitykseen 1920-luvun huikeista keksinnöistä aina viimeisimpiin rakenteilla oleviin optisiin tietokoneisiin.
Neuvostoliiton sotateollisuuden ympärille rakentunut elektroniikka- ja tietokoneteollisuus ja samalla maan IT-osaaminen romahti vuoden 1991 jälkeen. Vuosina 2000-2002 kännyköiden ja internet-yhteyksien määrä lähti kuitenkin räjähdysmäiseen kasvuun. Mistä näin nopeat muutokset johtuivat? Entä millaiseksi venäläinen tietoyhteiskunta kehittyy tästä eteenpäin?
Venäjän IT-vallankumouksen tekevät omalaatuiseksi teknisen kehityksen yhteydet venäläisen yhteiskunnan rakenteisiin ja toimintaan. Venäläiset tuntevat omakseen luovuuden ja innovatiivisuuden saksalaisen säntillisyyden tai kiinalaisen kurinalaisuuden sijasta. Vain niiden ja vapauden kautta ajatellaan saavutettavan tasa-arvoisuus lännen kanssa.
Suuruuden laskuoppi sisältää monia suomalaisten kannalta mielenkiintoisia löytöjä. Vuoden 1991 vallankaappausyrityksen aikana Jeltsinin "kapinallisten" tärkein väylä länsimaailmaan oli vain harvojen tietämä tietokoneyhteys Moskovan ja Helsingin välillä. Ketkä linjan rakensivat ja kuinka sitä käytettiin muut kanavat haltuunsa ottanutta junttaa vastaan? Tiesittekö, että Neuvostoliiton kybernetiikan perustaja oli suomalaissyntyinen amiraali?
Vesa Oittisen kirjoitus aiheesta Aleksanteri-listalle 10.2.2009
Jos olette hankkineet hyllyynne Ilmari Susiluodon venäläisen tietoyhteiskunnan historiaa esittelevän kirjan "Suuruuden laskuoppi" (Helsinki 2006), niin nyt kannattaa hankkia myös Petroskoissa ilmestyvän Carelia-lehden tämän vuoden ensimmäinen numero (1/09). Siihen näet sisältyy lehden päätoimittaajn Robert Kolomaisen laatima seikkaperäinen arvio Susiluodon kirjasta. Kolomaisella on vankka matemaattinen koulutus ja hän tuntee Neuvostoliiton historian kuin omat taskunsa, joten arvio on hyvin asiantunteva; itse asiassa merkittävin ja painavin, mikä Susiluodon kirjasta on ilmestynyt. Suomalainen päivälehtikritiikkihän ei nykyisin - ikävä kyllä - ole paljon muuta kuin tuuleen huiskaistuja subjektiivisia hutaisuja. Sen sijaan Venäjällä ja siis myös Karjalassa jatkuu 1800-luvun "paksujen aikakauslehtien" (tolstyje zhurnaly) perinne kunnolla asiaan paneutuvine katsauksineen ja arviointeineen.
Kolomaisen arvio Susiluodosta on yleensä ottaen melko positiivinen, joskin hän huomauttaa suomalaistutkijan epätarkkuuksista. Niinpä Susiluoto käyttää "tietoyhteiskunnan" käsitettä eri merkityksissä eikä useinkaan täsmennä käsitteistöjään riittävästi.
Kolomainen yhtyy siihen Susiluodon arvioon, että "Neuvostoliiton tiede ja tekniikka olivat omalta osaltaan luoneet edellytykset nykyaikaisen jälkiteollisen tietoyhteiskunnan synnylle Venäjällä". Mihin kaikki viime kädesä lässähti, oli neuvostoyhteiskunnan byrokraattinen ja salaileva luonne. Teknisen kehitystason periaatteessa jo sallimia mahdollisuuksia ei yksinkertaisesti voitui eikä haluttu realisoida. Kolomainen kertoo henkilökohtaisena muistelmanaan, miten hänen piti Progressin suomentajana vuonna 1973 anoa lupaa latinalaisella kirjaimistolla varustetun kirjoituskoneen hankkimiseen Suomesta; Karjalan sisäministeriöllä ei ollut sellaisen paperin antamiseen valtuuksia, joten lupa piti hakea monen mutkan kautta Neuvostoliiton päätullihallinnosta Moskovasta. Täysin mahdoton on ajatus, että tuontapaisessa systeemissä ihmisillä olisi voinut olla hallussaan kännyköitä tai peräti henkilökohtaisia tietokoneita, jotka juuri 70-luvulla alkoivat levitä Lännessä, ensin tietysti pienessä piirissä.
Uusi informaatioteknologia olsii toisin sanoen voinut Neuvostoliitossa johtaa kansalaisyhteiskunnan elpymiseen ja jopa sosiaaliseen vallankumoukseen kommunikaation vapautumisen myötä, ja sehän olisi horjuttanut liikaa kylmän sodan supervallan rakenteita; täysin selvää siis, että "suslovit ja brezhnevit" eivät moiseen olisi voineet myöntyä.
Seurauksena olikin, että huolimatta Neuvostoliiton teknologisen kehityksen tasolla saavuttamasta teoreettisesta pariteetista (tasavertaisuudesta) mahdollisuudet jäivät realisoimatta, ja Länsi ja etenkin USA ohittivat NL: n kirkkaasti jo 70-luvulla.
Kolomaisen mielestä Neuvostoliitossa tehtiin tuohon aikaan (1969) myös se strategisesti hyvin raskas virhepäätös, että maan on tietokonekehittelyssään vastedes jäljiteltävä amerikkalaisia järjestelmiä. Tästä Kolomainen kiihtyy niin että kutsuu sitä "pöyristyttäväksi linjanvedoksi". Neuvostopäättäjillä "ei tunnu olleen tajuakaan innovatiivisuuden ratkaisevasta merkityksestä selviytymiselle senaikaisessa tulevaisuuden maailmassa. Jäljittely- ja kopiointilinja vei mahdollisuuden epäsymmetrisiin vastauksiin ennakoimattomissa maailmanlaajuisissa kilpailu- ja uhkatilanteissa".
Mielenkiintoista myös, että Kolomainen ei alkuunkaan jaa Susiluodon kielteistä suhtautumista dialektiseen materialismiin. Kolomaisen mielestä diamat päinvastoin on edustanut, "tosin vaihtelevalla menestyksellä", systeemiajattelua marxismi-leninismin puitteissa ja "Lenin jos kuka" oli systeemiajattelija (Kolomainen viittaa tässä Leninin käynnistämään Venäjän sähköistämis- eli GOELRO-suunnitelmaan).
Kolomaisen pitkään ja mielenkiintoiseen arvioon voitte tutustua ainakin niissä suurempien paikkakuntien kirjastoissa, jonne Carelia tulee. Mutta kehottaisin muutenkin tilaamaan Carelia-lehden. Sillä tavalla tuette Karjalan tasavallan suomenkielistä kulttuuria parhaalla mahdollisella tavalla.
Laaja katsaus venäläisen tietoyhteiskunnan kehitykseen. Mukana uusia tietoja vuoden 1991 vallankaappausyrityksestä, jonka kaatamisessa Helsingilläkin oli roolinsa.
Suuruuden laskuoppi on laaja katsaus venäläisen tietoyhteiskunnan kehitykseen 1920-luvun huikeista keksinnöistä aina viimeisimpiin rakenteilla oleviin optisiin tietokoneisiin.
Neuvostoliiton sotateollisuuden ympärille rakentunut elektroniikka- ja tietokoneteollisuus ja samalla maan IT-osaaminen romahti vuoden 1991 jälkeen. Vuosina 2000-2002 kännyköiden ja internet-yhteyksien määrä lähti kuitenkin räjähdysmäiseen kasvuun. Mistä näin nopeat muutokset johtuivat? Entä millaiseksi venäläinen tietoyhteiskunta kehittyy tästä eteenpäin?
Venäjän IT-vallankumouksen tekevät omalaatuiseksi teknisen kehityksen yhteydet venäläisen yhteiskunnan rakenteisiin ja toimintaan. Venäläiset tuntevat omakseen luovuuden ja innovatiivisuuden saksalaisen säntillisyyden tai kiinalaisen kurinalaisuuden sijasta. Vain niiden ja vapauden kautta ajatellaan saavutettavan tasa-arvoisuus lännen kanssa.
Suuruuden laskuoppi sisältää monia suomalaisten kannalta mielenkiintoisia löytöjä. Vuoden 1991 vallankaappausyrityksen aikana Jeltsinin "kapinallisten" tärkein väylä länsimaailmaan oli vain harvojen tietämä tietokoneyhteys Moskovan ja Helsingin välillä. Ketkä linjan rakensivat ja kuinka sitä käytettiin muut kanavat haltuunsa ottanutta junttaa vastaan? Tiesittekö, että Neuvostoliiton kybernetiikan perustaja oli suomalaissyntyinen amiraali?
Vesa Oittisen kirjoitus aiheesta Aleksanteri-listalle 10.2.2009
Jos olette hankkineet hyllyynne Ilmari Susiluodon venäläisen tietoyhteiskunnan historiaa esittelevän kirjan "Suuruuden laskuoppi" (Helsinki 2006), niin nyt kannattaa hankkia myös Petroskoissa ilmestyvän Carelia-lehden tämän vuoden ensimmäinen numero (1/09). Siihen näet sisältyy lehden päätoimittaajn Robert Kolomaisen laatima seikkaperäinen arvio Susiluodon kirjasta. Kolomaisella on vankka matemaattinen koulutus ja hän tuntee Neuvostoliiton historian kuin omat taskunsa, joten arvio on hyvin asiantunteva; itse asiassa merkittävin ja painavin, mikä Susiluodon kirjasta on ilmestynyt. Suomalainen päivälehtikritiikkihän ei nykyisin - ikävä kyllä - ole paljon muuta kuin tuuleen huiskaistuja subjektiivisia hutaisuja. Sen sijaan Venäjällä ja siis myös Karjalassa jatkuu 1800-luvun "paksujen aikakauslehtien" (tolstyje zhurnaly) perinne kunnolla asiaan paneutuvine katsauksineen ja arviointeineen.
Kolomaisen arvio Susiluodosta on yleensä ottaen melko positiivinen, joskin hän huomauttaa suomalaistutkijan epätarkkuuksista. Niinpä Susiluoto käyttää "tietoyhteiskunnan" käsitettä eri merkityksissä eikä useinkaan täsmennä käsitteistöjään riittävästi.
Kolomainen yhtyy siihen Susiluodon arvioon, että "Neuvostoliiton tiede ja tekniikka olivat omalta osaltaan luoneet edellytykset nykyaikaisen jälkiteollisen tietoyhteiskunnan synnylle Venäjällä". Mihin kaikki viime kädesä lässähti, oli neuvostoyhteiskunnan byrokraattinen ja salaileva luonne. Teknisen kehitystason periaatteessa jo sallimia mahdollisuuksia ei yksinkertaisesti voitui eikä haluttu realisoida. Kolomainen kertoo henkilökohtaisena muistelmanaan, miten hänen piti Progressin suomentajana vuonna 1973 anoa lupaa latinalaisella kirjaimistolla varustetun kirjoituskoneen hankkimiseen Suomesta; Karjalan sisäministeriöllä ei ollut sellaisen paperin antamiseen valtuuksia, joten lupa piti hakea monen mutkan kautta Neuvostoliiton päätullihallinnosta Moskovasta. Täysin mahdoton on ajatus, että tuontapaisessa systeemissä ihmisillä olisi voinut olla hallussaan kännyköitä tai peräti henkilökohtaisia tietokoneita, jotka juuri 70-luvulla alkoivat levitä Lännessä, ensin tietysti pienessä piirissä.
Uusi informaatioteknologia olsii toisin sanoen voinut Neuvostoliitossa johtaa kansalaisyhteiskunnan elpymiseen ja jopa sosiaaliseen vallankumoukseen kommunikaation vapautumisen myötä, ja sehän olisi horjuttanut liikaa kylmän sodan supervallan rakenteita; täysin selvää siis, että "suslovit ja brezhnevit" eivät moiseen olisi voineet myöntyä.
Seurauksena olikin, että huolimatta Neuvostoliiton teknologisen kehityksen tasolla saavuttamasta teoreettisesta pariteetista (tasavertaisuudesta) mahdollisuudet jäivät realisoimatta, ja Länsi ja etenkin USA ohittivat NL: n kirkkaasti jo 70-luvulla.
Kolomaisen mielestä Neuvostoliitossa tehtiin tuohon aikaan (1969) myös se strategisesti hyvin raskas virhepäätös, että maan on tietokonekehittelyssään vastedes jäljiteltävä amerikkalaisia järjestelmiä. Tästä Kolomainen kiihtyy niin että kutsuu sitä "pöyristyttäväksi linjanvedoksi". Neuvostopäättäjillä "ei tunnu olleen tajuakaan innovatiivisuuden ratkaisevasta merkityksestä selviytymiselle senaikaisessa tulevaisuuden maailmassa. Jäljittely- ja kopiointilinja vei mahdollisuuden epäsymmetrisiin vastauksiin ennakoimattomissa maailmanlaajuisissa kilpailu- ja uhkatilanteissa".
Mielenkiintoista myös, että Kolomainen ei alkuunkaan jaa Susiluodon kielteistä suhtautumista dialektiseen materialismiin. Kolomaisen mielestä diamat päinvastoin on edustanut, "tosin vaihtelevalla menestyksellä", systeemiajattelua marxismi-leninismin puitteissa ja "Lenin jos kuka" oli systeemiajattelija (Kolomainen viittaa tässä Leninin käynnistämään Venäjän sähköistämis- eli GOELRO-suunnitelmaan).
Kolomaisen pitkään ja mielenkiintoiseen arvioon voitte tutustua ainakin niissä suurempien paikkakuntien kirjastoissa, jonne Carelia tulee. Mutta kehottaisin muutenkin tilaamaan Carelia-lehden. Sillä tavalla tuette Karjalan tasavallan suomenkielistä kulttuuria parhaalla mahdollisella tavalla.
Laaja katsaus venalaisen tietoyhteiskunnan kehitykseen. Mukana uusia tietoja vuoden 1991 vallankaappausyrityksesta, jonka kaatamisessa Helsingillakin oli roolinsa.
Suuruuden laskuoppi on laaja katsaus venalaisen tietoyhteiskunnan kehitykseen 1920-luvun huikeista keksinnoista aina viimeisimpiin rakenteilla oleviin optisiin tietokoneisiin.
Neuvostoliiton sotateollisuuden ymparille rakentunut elektroniikka- ja tietokoneteollisuus ja samalla maan IT-osaaminen romahti vuoden 1991 jalkeen. Vuosina 2000-2002 kannykoiden ja internet-yhteyksien maara lahti kuitenkin rajahdysmaiseen kasvuun. Mista nain nopeat muutokset johtuivat? Enta millaiseksi venalainen tietoyhteiskunta kehittyy tasta eteenpain?
Venajan IT-vallankumouksen tekevat omalaatuiseksi teknisen kehityksen yhteydet venalaisen yhteiskunnan rakenteisiin ja toimintaan. Venalaiset tuntevat omakseen luovuuden ja innovatiivisuuden saksalaisen santillisyyden tai kiinalaisen kurinalaisuuden sijasta. Vain niiden ja vapauden kautta ajatellaan saavutettavan tasa-arvoisuus lannen kanssa.
Suuruuden laskuoppi sisaltaa monia suomalaisten kannalta mielenkiintoisia loytoja. Vuoden 1991 vallankaappausyrityksen aikana Jeltsinin "kapinallisten" tarkein vayla lansimaailmaan oli vain harvojen tietama tietokoneyhteys Moskovan ja Helsingin valilla. Ketka linjan rakensivat ja kuinka sita kaytettiin muut kanavat haltuunsa ottanutta junttaa vastaan? Tiesitteko, etta Neuvostoliiton kybernetiikan perustaja oli suomalaissyntyinen amiraali?
Vesa Oittisen kirjoitus aiheesta Aleksanteri-listalle 10.2.2009
Jos olette hankkineet hyllyynne Ilmari Susiluodon venalaisen tietoyhteiskunnan historiaa esittelevan kirjan "Suuruuden laskuoppi" (Helsinki 2006), niin nyt kannattaa hankkia myos Petroskoissa ilmestyvan Carelia-lehden taman vuoden ensimmainen numero (1/09). Siihen naet sisaltyy lehden paatoimittaajn Robert Kolomaisen laatima seikkaperainen arvio Susiluodon kirjasta. Kolomaisella on vankka matemaattinen koulutus ja han tuntee Neuvostoliiton historian kuin omat taskunsa, joten arvio on hyvin asiantunteva; itse asiassa merkittavin ja painavin, mika Susiluodon kirjasta on ilmestynyt. Suomalainen paivalehtikritiikkihan ei nykyisin - ikava kylla - ole paljon muuta kuin tuuleen huiskaistuja subjektiivisia hutaisuja. Sen sijaan Venajalla ja siis myos Karjalassa jatkuu 1800-luvun "paksujen aikakauslehtien" (tolstyje zhurnaly) perinne kunnolla asiaan paneutuvine katsauksineen ja arviointeineen.
Kolomaisen arvio Susiluodosta on yleensa ottaen melko positiivinen, joskin han huomauttaa suomalaistutkijan epatarkkuuksista. Niinpa Susiluoto kayttaa "tietoyhteiskunnan" kasitetta eri merkityksissa eika useinkaan tasmenna kasitteistojaan riittavasti.
Kolomainen yhtyy siihen Susiluodon arvioon, etta "Neuvostoliiton tiede ja tekniikka olivat omalta osaltaan luoneet edellytykset nykyaikaisen jalkiteollisen tietoyhteiskunnan synnylle Venajalla". Mihin kaikki viime kadesa lassahti, oli neuvostoyhteiskunnan byrokraattinen ja salaileva luonne. Teknisen kehitystason periaatteessa jo sallimia mahdollisuuksia ei yksinkertaisesti voitui eika haluttu realisoida. Kolomainen kertoo henkilokohtaisena muistelmanaan, miten hanen piti Progressin suomentajana vuonna 1973 anoa lupaa latinalaisella kirjaimistolla varustetun kirjoituskoneen hankkimiseen Suomesta; Karjalan sisaministeriolla ei ollut sellaisen paperin antamiseen valtuuksia, joten lupa piti hakea monen mutkan kautta Neuvostoliiton paatullihallinnosta Moskovasta. Taysin mahdoton on ajatus, etta tuontapaisessa systeemissa ihmisilla olisi voinut olla hallussaan kannykoita tai perati henkilokohtaisia tietokoneita, jotka juuri 70-luvulla alkoivat levita Lannessa, ensin tietysti pienessa piirissa.
Uusi informaatioteknologia olsii toisin sanoen voinut Neuvostoliitossa johtaa kansalaisyhteiskunnan elpymiseen ja jopa sosiaaliseen vallankumoukseen kommunikaation vapautumisen myota, ja sehan olisi horjuttanut liikaa kylman sodan supervallan rakenteita; taysin selvaa siis, etta "suslovit ja brezhnevit" eivat moiseen olisi voineet myontya.
Seurauksena olikin, etta huolimatta Neuvostoliiton teknologisen kehityksen tasolla saavuttamasta teoreettisesta pariteetista (tasavertaisuudesta) mahdollisuudet jaivat realisoimatta, ja Lansi ja etenkin USA ohittivat NL: n kirkkaasti jo 70-luvulla.
Kolomaisen mielesta Neuvostoliitossa tehtiin tuohon aikaan (1969) myos se strategisesti hyvin raskas virhepaatos, etta maan on tietokonekehittelyssaan vastedes jaljiteltava amerikkalaisia jarjestelmia. Tasta Kolomainen kiihtyy niin etta kutsuu sita "poyristyttavaksi linjanvedoksi". Neuvostopaattajilla "ei tunnu olleen tajuakaan innovatiivisuuden ratkaisevasta merkityksesta selviytymiselle senaikaisessa tulevaisuuden maailmassa. Jaljittely- ja kopiointilinja vei mahdollisuuden epasymmetrisiin vastauksiin ennakoimattomissa maailmanlaajuisissa kilpailu- ja uhkatilanteissa".
Mielenkiintoista myos, etta Kolomainen ei alkuunkaan jaa Susiluodon kielteista suhtautumista dialektiseen materialismiin. Kolomaisen mielesta diamat painvastoin on edustanut, "tosin vaihtelevalla menestyksella", systeemiajattelua marxismi-leninismin puitteissa ja "Lenin jos kuka" oli systeemiajattelija (Kolomainen viittaa tassa Leninin kaynnistamaan Venajan sahkoistamis- eli GOELRO-suunnitelmaan).
Kolomaisen pitkaan ja mielenkiintoiseen arvioon voitte tutustua ainakin niissa suurempien paikkakuntien kirjastoissa, jonne Carelia tulee. Mutta kehottaisin muutenkin tilaamaan Carelia-lehden. Silla tavalla tuette Karjalan tasavallan suomenkielista kulttuuria parhaalla mahdollisella tavalla.
Laaja katsaus venalaisen tietoyhteiskunnan kehitykseen. Mukana uusia tietoja vuoden 1991 vallankaappausyrityksesta, jonka kaatamisessa Helsingillakin oli roolinsa.
Suuruuden laskuoppi on laaja katsaus venalaisen tietoyhteiskunnan kehitykseen 1920-luvun huikeista keksinnoista aina viimeisimpiin rakenteilla oleviin optisiin tietokoneisiin.
Neuvostoliiton sotateollisuuden ymparille rakentunut elektroniikka- ja tietokoneteollisuus ja samalla maan IT-osaaminen romahti vuoden 1991 jalkeen. Vuosina 2000-2002 kannykoiden ja internet-yhteyksien maara lahti kuitenkin rajahdysmaiseen kasvuun. Mista nain nopeat muutokset johtuivat? Enta millaiseksi venalainen tietoyhteiskunta kehittyy tasta eteenpain?
Venajan IT-vallankumouksen tekevat omalaatuiseksi teknisen kehityksen yhteydet venalaisen yhteiskunnan rakenteisiin ja toimintaan. Venalaiset tuntevat omakseen luovuuden ja innovatiivisuuden saksalaisen santillisyyden tai kiinalaisen kurinalaisuuden sijasta. Vain niiden ja vapauden kautta ajatellaan saavutettavan tasa-arvoisuus lannen kanssa.
Suuruuden laskuoppi sisaltaa monia suomalaisten kannalta mielenkiintoisia loytoja. Vuoden 1991 vallankaappausyrityksen aikana Jeltsinin "kapinallisten" tarkein vayla lansimaailmaan oli vain harvojen tietama tietokoneyhteys Moskovan ja Helsingin valilla. Ketka linjan rakensivat ja kuinka sita kaytettiin muut kanavat haltuunsa ottanutta junttaa vastaan? Tiesitteko, etta Neuvostoliiton kybernetiikan perustaja oli suomalaissyntyinen amiraali?
Vesa Oittisen kirjoitus aiheesta Aleksanteri-listalle 10.2.2009
Jos olette hankkineet hyllyynne Ilmari Susiluodon venalaisen tietoyhteiskunnan historiaa esittelevan kirjan "Suuruuden laskuoppi" (Helsinki 2006), niin nyt kannattaa hankkia myos Petroskoissa ilmestyvan Carelia-lehden taman vuoden ensimmainen numero (1/09). Siihen naet sisaltyy lehden paatoimittaajn Robert Kolomaisen laatima seikkaperainen arvio Susiluodon kirjasta. Kolomaisella on vankka matemaattinen koulutus ja han tuntee Neuvostoliiton historian kuin omat taskunsa, joten arvio on hyvin asiantunteva; itse asiassa merkittavin ja painavin, mika Susiluodon kirjasta on ilmestynyt. Suomalainen paivalehtikritiikkihan ei nykyisin - ikava kylla - ole paljon muuta kuin tuuleen huiskaistuja subjektiivisia hutaisuja. Sen sijaan Venajalla ja siis myos Karjalassa jatkuu 1800-luvun "paksujen aikakauslehtien" (tolstyje zhurnaly) perinne kunnolla asiaan paneutuvine katsauksineen ja arviointeineen.
Kolomaisen arvio Susiluodosta on yleensa ottaen melko positiivinen, joskin han huomauttaa suomalaistutkijan epatarkkuuksista. Niinpa Susiluoto kayttaa "tietoyhteiskunnan" kasitetta eri merkityksissa eika useinkaan tasmenna kasitteistojaan riittavasti.
Kolomainen yhtyy siihen Susiluodon arvioon, etta "Neuvostoliiton tiede ja tekniikka olivat omalta osaltaan luoneet edellytykset nykyaikaisen jalkiteollisen tietoyhteiskunnan synnylle Venajalla". Mihin kaikki viime kadesa lassahti, oli neuvostoyhteiskunnan byrokraattinen ja salaileva luonne. Teknisen kehitystason periaatteessa jo sallimia mahdollisuuksia ei yksinkertaisesti voitui eika haluttu realisoida. Kolomainen kertoo henkilokohtaisena muistelmanaan, miten hanen piti Progressin suomentajana vuonna 1973 anoa lupaa latinalaisella kirjaimistolla varustetun kirjoituskoneen hankkimiseen Suomesta; Karjalan sisaministeriolla ei ollut sellaisen paperin antamiseen valtuuksia, joten lupa piti hakea monen mutkan kautta Neuvostoliiton paatullihallinnosta Moskovasta. Taysin mahdoton on ajatus, etta tuontapaisessa systeemissa ihmisilla olisi voinut olla hallussaan kannykoita tai perati henkilokohtaisia tietokoneita, jotka juuri 70-luvulla alkoivat levita Lannessa, ensin tietysti pienessa piirissa.
Uusi informaatioteknologia olsii toisin sanoen voinut Neuvostoliitossa johtaa kansalaisyhteiskunnan elpymiseen ja jopa sosiaaliseen vallankumoukseen kommunikaation vapautumisen myota, ja sehan olisi horjuttanut liikaa kylman sodan supervallan rakenteita; taysin selvaa siis, etta "suslovit ja brezhnevit" eivat moiseen olisi voineet myontya.
Seurauksena olikin, etta huolimatta Neuvostoliiton teknologisen kehityksen tasolla saavuttamasta teoreettisesta pariteetista (tasavertaisuudesta) mahdollisuudet jaivat realisoimatta, ja Lansi ja etenkin USA ohittivat NL: n kirkkaasti jo 70-luvulla.
Kolomaisen mielesta Neuvostoliitossa tehtiin tuohon aikaan (1969) myos se strategisesti hyvin raskas virhepaatos, etta maan on tietokonekehittelyssaan vastedes jaljiteltava amerikkalaisia jarjestelmia. Tasta Kolomainen kiihtyy niin etta kutsuu sita "poyristyttavaksi linjanvedoksi". Neuvostopaattajilla "ei tunnu olleen tajuakaan innovatiivisuuden ratkaisevasta merkityksesta selviytymiselle senaikaisessa tulevaisuuden maailmassa. Jaljittely- ja kopiointilinja vei mahdollisuuden epasymmetrisiin vastauksiin ennakoimattomissa maailmanlaajuisissa kilpailu- ja uhkatilanteissa".
Mielenkiintoista myos, etta Kolomainen ei alkuunkaan jaa Susiluodon kielteista suhtautumista dialektiseen materialismiin. Kolomaisen mielesta diamat painvastoin on edustanut, "tosin vaihtelevalla menestyksella", systeemiajattelua marxismi-leninismin puitteissa ja "Lenin jos kuka" oli systeemiajattelija (Kolomainen viittaa tassa Leninin kaynnistamaan Venajan sahkoistamis- eli GOELRO-suunnitelmaan).
Kolomaisen pitkaan ja mielenkiintoiseen arvioon voitte tutustua ainakin niissa suurempien paikkakuntien kirjastoissa, jonne Carelia tulee. Mutta kehottaisin muutenkin tilaamaan Carelia-lehden. Silla tavalla tuette Karjalan tasavallan suomenkielista kulttuuria parhaalla mahdollisella tavalla.
