Gunnar Björlingin Auringonvihreä on ajattelun ja muodon suitsimatonta luovuutta. Alkujaan omakustanteena julkaistu, moniaineksinen kokoelma julistaa ja laulaa ylistyslaulua, muttei hetkeksikään kadota ristiriitaa, komediaa ja kirjavuutta. Björling suhtautuu abstraktioihin, olentoihin ja esineisiin yhtäläisellä tuttavallisuudella ja hellyydelläkin. Kaiken takana on ehdoton pyrkimys rajoittamattomuuteen ja suhteellisuuteen. Auringonvihreässä Björling astuu esiin koko laajuudessaan: yhtenä hetkenä hän on filosofi, toisena runoilija ja sitten taas aforistikko, välillä hän kirjoittaa proosaa, joissakin teksteissä on esseen piirteitä. Tässä teoksessa Björling on lähestyttävä ja kutsuva mutta myös röyhkeä, toisinaan suorastaan raivostuttava. Auringonvihreä (alkuperäinen teos Solgrönt, 1933) on ensimmäinen suomeksi käännetty kokonainen Björlingin runoteos.
Gunnar Björlingin Auringonvihreä on ajattelun ja muodon suitsimatonta luovuutta. Alkujaan omakustanteena julkaistu, moniaineksinen kokoelma julistaa ja laulaa ylistyslaulua, muttei hetkeksikään kadota ristiriitaa, komediaa ja kirjavuutta. Björling suhtautuu abstraktioihin, olentoihin ja esineisiin yhtäläisellä tuttavallisuudella ja hellyydelläkin. Kaiken takana on ehdoton pyrkimys rajoittamattomuuteen ja suhteellisuuteen. Auringonvihreässä Björling astuu esiin koko laajuudessaan: yhtenä hetkenä hän on filosofi, toisena runoilija ja sitten taas aforistikko, välillä hän kirjoittaa proosaa, joissakin teksteissä on esseen piirteitä. Tässä teoksessa Björling on lähestyttävä ja kutsuva mutta myös röyhkeä, toisinaan suorastaan raivostuttava. Auringonvihreä (alkuperäinen teos Solgrönt, 1933) on ensimmäinen suomeksi käännetty kokonainen Björlingin runoteos.
