1894. Tuure ei halua Venäjän armeijaan. Hän keksii keinon: hänpä etsiikin talon, josta puuttuu isäntä, ja änkeää vävyksi. Kun vaimo Hilma yksitoista lasta synnytettyään kuolee lapsivuoteelle, Tuure astelee Hilman sisaren luokse ja pyytää vanhimman tyttären kättä. Stiina suostuu kosintaan mutta miettii, miten koskaan ehtii laittaa niin paljon ruokaa, että Tuure saadaan kylläiseksi. Tuuren poika Paavo tarttuu lusikan sijasta aseeseen ja lähtee Varkauteen ja Vienan Karjalaan sotimaan.Koski kertoo uusperheestä, jossa miehet syövät ja naiset yrittävät rakastaa. Se on romaani sodasta, uusista aluista ja ihanteiden luhistumisesta, hinnasta, jonka jälkipolvet maksavat. Silti: ei koskaan niin kipeää etteikö maistuisi tirripaisti. Tyyli on Jaatista parhaimmillaan: mehevää, herkkää ja kirpakkaa. Koski aloittaa pääosin Kiuruvedelle sijoittuvan kirjasarjan. Teos on kuin seitsemän sortin pikkuleipäkattaus, jossa ei ole yhtään äkkimakeaa tai esanssista leivosta.
1894. Tuure ei halua Venäjän armeijaan. Hän keksii keinon: hänpä etsiikin talon, josta puuttuu isäntä, ja änkeää vävyksi. Kun vaimo Hilma yksitoista lasta synnytettyään kuolee lapsivuoteelle, Tuure astelee Hilman sisaren luokse ja pyytää vanhimman tyttären kättä. Stiina suostuu kosintaan mutta miettii, miten koskaan ehtii laittaa niin paljon ruokaa, että Tuure saadaan kylläiseksi. Tuuren poika Paavo tarttuu lusikan sijasta aseeseen ja lähtee Varkauteen ja Vienan Karjalaan sotimaan.Koski kertoo uusperheestä, jossa miehet syövät ja naiset yrittävät rakastaa. Se on romaani sodasta, uusista aluista ja ihanteiden luhistumisesta, hinnasta, jonka jälkipolvet maksavat. Silti: ei koskaan niin kipeää etteikö maistuisi tirripaisti. Tyyli on Jaatista parhaimmillaan: mehevää, herkkää ja kirpakkaa. Koski aloittaa pääosin Kiuruvedelle sijoittuvan kirjasarjan. Teos on kuin seitsemän sortin pikkuleipäkattaus, jossa ei ole yhtään äkkimakeaa tai esanssista leivosta.
